Vähemmän on enemmän, niinhän se menee?
Puhuin kotona innoissani siitä miten olen ymmärtänyt että vähentämällä tavaramäärää tulee onnellisemmaksi. Kerroin miten hyvä mieli minulle tulee kun vien vaatteita kierrätykseen. Kun katselen ilmavampaa, selkeämpää vaatehuonetta. Kun järjestän ruokakassien sisällöt jääkaappiin ja isoon kuiva-ainekaappiin. Kun heitän vanhat lehdet kierrätykseen ja ihailen kevyttä lehtikoria.
Mieheni tiputti minut todellisuuteen. ”Ihan kiva ideologia, mutta sun kohdalla sisään tulevan tavaran määrä on aina suurempi.” Hän on täysin oikeassa.
Haluaisin olla parempi tässä.
Kuulun Facebookissa mm. ryhmiin Minimalismi elämäntapana – Vähempi parempi ja Paikka kaikelle. Uutisvirtaani putkahtelee tämän tästä tietoja siitä, miten joku on onnistunut karsimaan vaatekaappinsa puoleen, miten jonkun toisen omaisuus mahtuu kahteen matkalaukkuun ja siitä kun porukka hankkiutuu eroon kodin lipastoista, kun säilytettävää niihin ei enää löydy.
Ihan hienoa, ajattelen, mutten kuitenkaan ihan.
Haluaisin ajatella olevani minimalisti. Ja tiedän, että monessa asiassa olenkin. Mutta monesti olo on vähän falski.
Valheellinen minimalisti minussa juhlii kun löytää kauniin huonetuoksun tai uuden lakanasetin, vaikka molempia on jo omiin tarpeisiin. Alustoppeja ostan aina kerralla useamman, samoin muistivihkoja. Säilytän vanhoja postikortteja, hilloan kymmeniä kukkamaljakoita.
Kirpputoreilta ostan paperipainoja ja simpukoita, vaikka ne eivät juuri järkiostoksia olekaan.
En suostu luopumaan isosta kirjakokoelmastamme. Tilaan lehtiä, vaikka en aina ehdi lukea niitä ja ahdistun. Kirpputoreilta ostan paperipainoja, messinkisiä kynttilänjalkoja ja simpukoita, vaikka ne eivät juuri järkiostoksia olekaan.
Poden aika ajoin karsimisvimmaa ja ostan nykyään harkitummin. Rakastan puhtaita linjoja ja selkeyttä.
Minun onneni asuu siistissä kodissa, järjestyksessä ja entistä hillitymmässä tavaramäärässä. Siinä kun kaikella on paikkansa ja hankitaan pääsääntöisesti vain fiksua ja tarpeellista. Mutta pesunkestävää minimalistia minusta tuskin koskaan tulee. Ei, vaikka silloin tällöin haluaisinkin. Olisihan sitä hauska kokeilla.
Mutta olisiko keskitie kultaisin, tässäkin?
Teksti: Annika Välimäki
Kuvat: Sunnuntaimedia
Me haaveilemme selkeämmästä elämästä ja yksinkertaisemmasta arjesta. Siksi valitsimme toukokuun teemaksi MINIMALISMIn – siinä on jotakin todella kiehtovaa. Se saattaa myös olla keino kohti parempaa elämää.
