Varoin joskus puhumasta unelmistani. Aivan kuin niiden ääneen sanominen voisi pilata kaiken. Sitten eräänä päivänä päätin vain uskaltaa. Tunnustin haaveeni. Sanoin ne ääneen. Mitään pahaa ei sattunut. Kukaan ei nauranut. Mutta samalla kun puin unelmani sanoiksi, ne muuttuivat todellisemmiksi myös minulle.
Tänään haluan rohkaista sinuakin sanomaan unelmasi ääneen. Ääneen sanotut unelmat toteutuvat todennäköisemmin kuin ne, joita salailee.
Jotkut unelmistani, kaukaiset ja mahdottomilta tuntuneetkin, ovat toteutuneet vain siksi, että sopiva henkilö on kuullut minun mainitsevan asiasta.
Olen haaveillut Ranskassa asumisesta, työkseni valokuvaamisesta, nykyisestä työstäni ja kodista vanhassa kivitalossa. Kaikki ovat toteutuneet. Viime syksynä ikuistin kahdet häät ja remontoidun liiketilan sekä erään morsiamen huomenlahjakuviin. Lyhennän asuntolainaa unelmieni asunnosta. Kuljen töihin sellaista reittiä, jonka perään joskus ohimennen huokailin.
Yksikään haave ei ole toteutunut samantien. Ne ovat muuttuneet teoiksi, suunnitelmiksi, todeksi, arkisemmiksi. Jossain vaiheessa olen vain huomannut eläväni niitä todeksi.
Unelmia on kuitenkin erilaisia: niitä, jotka heräävät alitajunnasta ja sydänalasta sekä niitä, joista haaveilee muista syistä. Ne, jotka ovat syntyneet yhteiskunnan tai vanhempien odotuksista (oikeanlainen koulutus) tai joista kaikki nyt vain haaveilevat (lottovoitto) tai asioista, joille voisi tehdä heti jotakin (enemmän aikaa), eivät ehkä ole aivan yhtä merkityksellisiä kuin ne toiset.
Unelmissa, jotka kumpuavat sisältä, on voimaa. Aina ei edes tiedä, mistä ne syntyivät. Jokin niissä vain resonoi.
Yksi omista unelmistani on tämä sivusto.
Tajusin haaveilevani jostakin tällaisesta pari vuotta sitten, kun istuin pienen kahvilan terassilla elokuisessa Göteborgissa ja ystäväni kysyi, mitä bucket listini pitää sisällään. Ajatus vain tupsahti suustani. Sitten tutustuin Annikaan ja unelma nytkähti eteenpäin, liikaa pusertamatta, aivan kuin kaikki olisi ollut aina täysin selvää.
Haluaisin rohkaista sinuakin sanomaan unelmasi ääneen. Se nimittäin kannattaa.
En kirjoittanut tätä tekstiä leveilläkseni hyvällä tuurillani tai etuoikeutetulla asemalla, vaikka niitäkin on ollut matkassa mukana. Samoin sattumaa.
Unelmista kannattaa joka tapauksessa puhua ääneen. Se tekee niistä todellisempia.
Jos en olisi koskaan sanonut, että haluan muuttaa Ranskaan, ystäväni ei olisi vinkannut minulle yhtä tiettyä työharjoitteluilmoitusta.
Jos en olisi puhunut haaveestani valokuvata häitä, ei yksi ystävistäni olisi koskaan osannut suositella minua naimisiin menevälle ystävälleen.
Jos en olisi pari vuotta sitten sanonut haaveilevani tällaisesta sivustosta, en ehkä olisi tässä. En välttämättä olisi edes tajunnut haaveilevani tästä. Ja jos emme olisi Annikan kanssa alkaneet puhua asiasta, emme takuulla olisi käärineet hihojamme ja tehneet tästä totta.
Nykyään puhun siis unelmistani. Eikä kukaan ole koskaan nauranut niille. Mistä minä sitten unelmoin tällä hetkellä? Unelmoin oppivani surffaamaan, ottavani enemmän huomenlahjakuvia, asuvani joskus Pietarissa ja kirjoittavani kirjan.
Sano sinäkin unelmasi ääneen. Tai aloita pienesti: kirjoita ne paperille. Sisäistä ne. Isot, pienet, hullut ja ihan mahdottomilta tuntuvat. Uskalla unelmoida.
Kun kaipaat kannustusta tai lempeää paikkaa jakaa unelmasi, kerro ne meille Facebookissa, Instagramissa tai vaikka sähköpostilla. Lupaan kannustaa jokaista unelmansa paljastavaa!
Teksti: Reetta Vahanen
Kuvitus: Annika Välimäki
Kuvat: Tiia Leppäkoski
